Syyskuun sujahtanut vauhdilla
22.09.2018
Arjen pyöriessä ja viikkojen vain vilahtaessa ohi, ei ole suuren suuria asioita tapahtunut. Leia ja Seita ovat siirtyneet bikinikauteen turkin saralla. Leia erityisesti on useaan otteeseen nautiskellut pesuista, jonka jälkeen olen puhaltanut turkinkuivaajalla irtokarvat naapureiden riemuksi. Seita on saanut säästellä haiveniaan, jotta olisi edes jotain nahkan peittona kun lähti kasvattajan matkassa Latviaan näyttelyihin.
Odottelemme juoksuja alkavaksi tuonne synkimpään aikaan marras- joulukuulle joten sitten taas elellään jännittäviä aikoja. Nyt Leia valmistautuu tulevaan säännöllisillä metsälenkeillä kunnon kohottamiseksi ja ylläpitämiseksi.
